
Henkilökohtaista
jäähdytystä kylmävesihanasta
Mac
Gunell, MS-diagnosi 1993:
Käytettyäni Isopron henkilökohtaista jäähdytys
laitetta vuodesta 1998 melkein päivittäin, olen tehnyt
ruotsalaisen jälleenmyyjän kehittämästä
kylmävesihanaversiosta vielä yksinkertaisemman ja halvemman
version. Huomasin että aina kuitenkin käytin suurinta
mahdollista jäähdytystä, joten jätin kalliin
lämpötilan säädön pois. Jäähdytysaikaa
voi lyhentää jos alkaa tuntua liian kylmältä.
Tai lisätä T-paita alle.
Nyt voit vuokrata jäähdytysliivin tarpeineen kokeiltavaksi
kolmeksi päiväksi. Siinä ajassa jo toteaa jos jäähdytyksellä
on positiivisia vaikutuksia.
Miten Mac käyttää jäähdytystä kylmävesihanasta:
Ensin juoksutan putkistossa olevaa kylmää vettä hanasta
kunnes vesi on kylmää. Sillä aikaa puen jäähdytysliivin
ja hupun. Normaalisti vedän liivin vain tavallisen päälläni
olevan flanellipaidan päälle, se voi kyllä vähän
rypistyä mutta näin voi ihan ohimennen käyttää
jäähdytystä esim. ennen ulosmenoa. Painan pikaliittimellä
varustetun paineenalentimen hanan juoksuputkeen ja avaan taas kylmävesihanan
vähäsen. Sitten voin kymmenen metrin pituisen tuplaletkun
varassa liikkua vapaasti keittiössä tai missä vesipiste
on. Paluuvesi menee toista letkua pitkin takaisin altaaseen.
Veden kulutus noin 30 l/t, eli per 45 min jäähdytysjakso
n. 25 l eli n. 5 centtiä.
Käytän jäähdytystä vähintään
noin 40 minuuttia, muuten siitä ei ole tuntuvaa helpotusta.
Jäähdytyksen jälkeen muuten laahaava jalka nousee
huomattavasti paremmin, tasapaino ja muutenkin koko olo on parempi.
Hyvä vaikutus säilyy minulla usein joitakin tunteja ja
vähenee vähitellen. Pystyn liikkumaan paremmin ja esimerkiksi
ostoskeskuksissa tai messuilla käytän Di
Blasin taittuvaa kolmipyörää mikä taitettuna
mahtuu auton tavaratilaan.
Tämän jäähdytys systeemin hinta on 1.067,- €
sis. alv.
Jos olet kiinnostunut vuokraamaan jäähdytysliivin kokeeksi
kolmeksi päiväksi, ota yhteyttä minuun.
T:mi Mac Gunell
www.macgunell.fi
Meriläistentie 1 C 49
20740 Turku
puh. 02-2330212
gsm 044-503 0137
email: mailto:mac.gunell@macgunell.fii
|